Puuvilla, ei ehkä eettisin valinta (OSA 1)



Viime vuoden lopulla törmäsin Facebookissa haasteeseen Vuosi ilman uusia vaatteita 2016 . Ensimmäinen ajatus oli ei ikinä, en pystyisi siihen missään nimessä. Loppupeleissä nyt tuollainen ajattelu tuntuu todella huvittavalta, kaikkeen pystyy jos vain tekee töitä sen eteen ja jos oikeasti haluaa! Pohdittuani hetken aikaa ja törmättyäni muutamassa blogissa muihin osallistujiin päätin lähteä mukaan. Asiaa helpotti kovasti se, että alusvaatteita ja sukkia saa ostaa tarpeenmukaan sekä kolme poikkeusta vuodelle sallitaan. Nyt olen käyttänyt ensimmäisen kolmesta poikkeuksesta ja mielestäni ihan järkevästi, urheilukenkiä en lähde käytettynä ostamaan ja ne tulevat toivon mukaan kestämään monen vuoden treenit.

Syyt miksi lähdin mukaan haasteeseen löytyvät vaateteollisuudesta. Kyseessä ei ole mikään kaunis ala; sieltä löytyy lapsityötä, huonoja työolosuhteita, kovien myrkkyjen käsittelyä ilman suojavarustuksia ja ihan kun lähdetään katsomaan puuvillateollisuuden vaikutuksia luontoon on aikamoinen pommi käsissämme. Tässä postauksessa käsittelen puuvillan tuottamista ja puuvillaa vaatteissa, seuraavassa osassa meidän tavallisten tallaajien muita vaihtoehtoja puuvillalle.




Miksi se puuvilla sitten on niin paha asia? Ja onko kaikki puuvilla pahasta? 

Suurimpia ongelmia puuvillan tuotannossa on sen ympäristövaikutukset. Tuotannossa käytetään keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita todella suuria määriä ja vaikka aluksi luultiin, että gmo-puuvillalla voitaisiin selvitä ilman torjunta-aineita niin ei se ollutkaan koko totuus. Kuten kaikessa viljelyssä niin myös puuvillassa on ongelmana hyönteisten immuuniksi tuleminen torjunta-aineille, se ajaa viljelijät käyttämään yhä kovempia aineita ja suuremmissa määrin. Yhden puuvillakilon tuottamiseen menee noin puoli kiloa kemikaaleja. Aika hurja luku mielestäni. Noista eri kemikaaleista (kuten fosforia, typpeä, kaliumia) suuri osa huuhtoutuu vesistöihin ja maaperä köyhtyy kun vuodesta toiseen viljellään samalla paikalla. Torjunta-aineet ovat lisäksi niin vahvoja, että ne aiheuttavat suuren terveysriskin viljelijöille.

Myös valmiissa vaatteissa on usein jäämiä viljelyn kemikaaleista. Tässä kohti ainakin itse haluan tehdä valinnan, että vähemmän kemikaaleja kiitos. Puuvillan tuottamiseen ei välttämättä tarvittaisi niin suuria määriä kemikaaleja, mutta niillä saa tuotettua suurempia määriä halvemmalla kuluttajien kyltymättömiin tarpeisiin. Luomupuuvillan viljelyssä ei saa käyttää torjunta-aineita tai keinotekoisia lannoitteita, mutta luomuviljely vaatii laajemman pinta-alan viljelyä varten. Luomupuuvillaa on alettu tuottaa kokoajan enemmän kysynnän takia. Mielestäni paras olisi, jos saataisiin vanhojen vaatteiden materiaalit uudelleenkäytettyä, mutta täydelliseen ratkaisuun on vielä matkaa.

Suurimpia puuvillan viljelymaita ovat Kiina, Intia, Pakistan ja Yhdysvallat, jotka tuottavat kaikesta maailman puuvillasta 60% . Ikävä kyllä viljelyssä on suurina ongelmina tuotannosta tuottajille aiheutuvat velat, jotka johtavat pahimmillaan itsemurhiin. Lisäksi viljelyssä on yleistä lapsityövoima ja huonot olosuhteet. Luomutuotannossa sekä Reilussa Kaupassa on onneksi pelisäännöt, jotka tuovat tuottajille paremmat tulot ja olot. Ongelmana tekstiiliteollisuudessa on myös värjäykseen käytetyt aineet, tässäkin pääsee vähemmällä ostaessaan luomua. En lähde tekstiiliteollisuuteen tässä sen enempää, mutta lähinnä jälleen kerran omilla ostovalinnoillaan voi vaikuttaa. Reilu Kauppa on tuottajille kannattavampi ja usein myös ympäristölle sitä kautta, mutta mikään vaihtoehto ei ole täysin ongelmaton. Reilun Kaupan tuote ei ole välttämättä alusta loppuun asti reilu. Vähentääksesi ihosi kosketusta kemikaaleihin suosittelen lämpimästi pesemään kaikki uudet vaatteet ennen käyttöön ottoa!




Lähteitä ja aiheeseen liittyviä hyviä linkkejä:
http://www.vihrealanka.fi/arki/ekokuitua-ja-tekokuitua
http://www.reilukauppa.fi/tuotteet/tuotteet0/puuvilla/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Puuvilla
http://www.vihreatvaatteet.com/puuvillan-salaiset-ainesosat/
http://www.eetti.fi/node/740

2 kommenttia

  1. Mielenkiintoinen aihe. Olen kokenut jonkunlaisen heräämisen krääsän ja vaatteiden määrän vähentämiseksi. Jään seuraamaan mitä kirjoittelet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on tapahtunut paljon heräämisiä, onneksi koskaan ei ole myöhäistä avata silmiään :) Tervetuloa!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥