Soijakynttilöiden lumossa



Hyvää itsenäisyyspäivää!

Rakastan kynttilöitä ja meillä poltetaankin niitä aika usein. Pientä estettä tulee toki kissoista, avonaisia tai katottomia lyhtyjä meillä ei voi käyttää ja se onneksi hieman rajoittaa intoani. Vegaanina ja pienenä terveysintoilijana olen joutunut miettimään hieman tarkemmin mistä kynttiläni ostan ja mitä ne pitävät sisällään. Olen lukenut eri lähteistä että kynttilöiden polttaminen saastuttaa sisäilmaa todella paljon.

Katsotaan asiaa vegaanin tai vaan ihan normaalin kansalaisen kannalta niin steariini on yleensä todella epäpuhdasta ja parafiinin kanssa yksi pahimmista nokeajista ja palaessaan päästävät ilmaan pienhiukkasia (mm. bentseenejä ja tolueeneja). Vegaanille ei kannata antaa steariinista kynttilää, koska ne ovat sekoite eläinten rasvasta ja palmuöljystä. Vegaanit yleisesti eivät käytä myöskään mehiläistuotteita, mutta itse ostaisin mielummin mehiläisvahakynttilän kuin parafiinisen ihan vain sen ekologisuuden takia. Meillä on siis parafiini ja steariini pannassa eikä mehiläisvahakynttiläkään nappaa niin mitä jää jäljelle?





Alkuun idea soijakynttilästä kuulostaa hassulle. Tutkittuani asiaa enemmän voin todeta ettei se ole yhtään huonompi vaihtoehto. Itseasiassa soijakynttilällä on isojakin etuja muihin verrattuna. Alkuun toki pitää mainita, että soijakynttilän soija tuskin on kotimaista verrattuna vaikka niihin mehiläisvahakynttilöihin. Se ehkä onkin ainoa haittapuoli mitä nopeasti tulee mieleen.

Soijakynttilä

- Valmistetaan soijavahasta eli se on kasvipohjainen
- Biohajoava, palamattoman osan voi heittää biokompostiin
- Paloaika pidempi kuin parafiinikynttilällä
- Soveltuu hierontaöljyksi
- Uusiutuva, 100% luonnontuote
- Parafiinikynttilöihin verrattuna tuottaa 90% vähemmän nokea
- Vesiliukoinen eli tahrat lähtevät pesussa pois nii astiasta kuin vaatteistakin
- Puhdas tuote, palaessaan ei tuota allergisoivia aineita eli sopii allergikoille
- Liekki palaa rauhallisesti
- Saatavana myös ilman alumiiniastiaa
- Poltettava jonkinlaisessa astiassa vahan matalan sulamislämpötilan takia
- Tuoksu mieto,luonnollinen





Itse tilasin Pienestä Ekopuodista itselleni täksi talveksi ison kasan soijakynttilöitä. Etsittyäni verkkokaupoista erilaisia soijakynttilöitä myyviä paikkoja tuolta löytyi edullisimmin ja hommat hoituivat kätevästi sähköpostilla. Tilasin kaksi pakettia soijakynttilöitä lasituikulla, kaksi täydennyspakkausta niihin, yhden paketin alumiinimuotissa (jotka toki kierrätän) ja kaksi talvi vuodenaikakynttilää. Meillä on makkarin ikkunassa lyhty, joka on tarpeeksi korkealla kissojen tassuista. Siellä onkin nyt lasinen malja, johon on helppo vaihtaa tuikku aina polttamisen jälkeen.

Jos vegaaniset kynttilät ja mistä niitä saa kiinnostaa niin kannattaa kurkata Vegaanituotteiden sivut. Muutenkin nuo sivut ovat aivan huiput! Vegaanina sieltä löytyy helposti kaikki uutuudet ja vanhatkin tuotteet, eipä tarvitse aina lukea tuotesisältöjä. Ja jos vegaani jutut kiinnostaa kannattaa tutkia kyseisiä sivuja, veganismi ei enää oikeasti ole vaikeaa!

2 kommenttia

  1. Todella mielenkiintoinen postaus, sillä en ole itse tullut edes ajatelleeksi että kynttilät saastuttaisivat sisäilmaa! Enkä muutenkaan ole tullut ajatelleeksi, mitä ne oikeastaan edes sisältävät.. Kävin heti tutustumassa soijakynttilöihin, kiitos paljon vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jossakin artikkelissa oli että kaupungissa (Helsingin keskustaan taidettiin viitata) olisi parempi ilmanlaatu kuin huoneessa jossa poltetaan kynttilöitä (sillä hetkellä), toki tilojen koko vaikuttaa tähän mutta kuitenkin. Ja toki kaikki pienhiukkaset mitä kynttilöistä lähtee eivät ole hengenvaarallisia. Kuitenkin on hyvä pohtia sitä kynttilöiden polttamista. Itse tuin käsityötä massatehtaan sijaan ja tiedän nyt mitä kynttilässäni on tai ei ole. Lämpimästi voin suositella Pienestä ekopuodista tilaamista :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥