Vuosikatsaus 2016


Vuoden viimeinen päivä tuntuu omalla tavallaan erittäin haikealta. Olen viettänyt ehkä upeinta vuotta elämässäni. Takana on suuria muutoksia, onnistumisen hetkiä, riemua ja suuria tunteitakin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti uutta vuotta ja uusia kujeita. Ensi vuodelta toki odotan paljon; tiimariksi kouliminen alkaa, menemme ensimmäiselle matkalleni, kesäksi on suunnitteilla jo toinen ja ties mitä muuta vuosi tuo tullessaan. Blogista on tullut minulle yhä isompi ja tärkeämpi asia, johon haluan panostaa yhä enemmän. Nyt vielä nopea kertaus mitä kaikkea vuoteeni mahtui!

Tammikuussa aloimme suunnittelemaan asuntomme myyntiä tosissaan ja tavoitteena oli saada asunto myyntikuntoon kevään aikana. Toisin kävi, sillä helmikuun alussa asunto oli erittäin hyvällä tuurilla myyty ilman välittäjää, irtisanouduimme, löysimme unelmiemme vuokra-asunnon ja muutimme karkauspäivänä! Maaliskuun vietin työttömänä, mutta huhtikuussa aloitinkin jo extraajana nykyisellä työpaikallani. Kalle sai kevään lopuksi vielä opiskelupaikan ja töitä kesäksi myös itselleen.

Kesällä teimme töitä ja tein ensimmäiset yövuoroni ikinä. Yllättäen pidin yövuorosta todella paljon ja teinkin eräänä viikkona kuuden yövuoron putken. Kesällä aloin treenaamaan PT:n kanssa, juoksin pari kymppiä ja löysin vahingossa tieni nettilukioon. Siitä alkoi tieni kohti ylioppilaslakkia! Kesä meni vähän liiankin nopeasti ohitse, mutta toisaalta niinhän se tuntuu usein menevän. Sain kesän aikana myös paljon uusia ystäviä Tampereen suunnalta töiden kautta ja vihdoin alkoi tuntua, että tänne kannatti tulla!

Minut vakinaistettiin töissä syyskuun alussa ja pääsin opettelemaan uuden työpisteen, joka teki työstä heti paljon mielenkiintoisempaa. Syksyn aikana tuli hakuun myös tiimarin paikka ja kuten vähän aikaa sitten julkaisinkin niin sain sen. En vielä tiedä mitä haluan tehdä työkseni loppuelämän ajan tai mikä on se minun juttuni, mutta vakituisen työpaikan sekä lukion oheella on hyvin aikaa pohtia asiaa.

Vuosi oli myös ikimuistoinen vegaaniuden kannalta nimittäin uusia tuotteita tuli kuin sieniä sateella. Nyhtis ja härkis ovat meillä nyt vakkarituotteita, vegaanituotteiden saatavuus on parantunut huomattavasti ja nyt myös meillä Tampereella on oma Vegekauppa! Ei pidä unohtaa kaikkia ihania ravintoloita joissa olen käynyt ja esimerkiksi Kotipizzan vegaaninen pizza tuo hymyn huulilleni joka kerta. Jos joku olisi minulle väittänyt viisi vuotta sitten, että vegaaninen tuote ohittaisi broilerinsuikaleet myynnissä tai että Kotipizzasta saisi syötävää niin en olisi uskonut. Olkoot ensi vuosi yhtä ikimuistoinen vegaaneille kuin tämäkin!

Kiitos kuluneesta vuodesta ja jatketaan ensi vuoden puolella! ♥

Telenovela


Vuoden toiseksi viimeistä postausta viedään. Takana on upea vuosi ja palaan siihen vielä lyhyen vuosikatsauksen verran, mutta juuri tällä hetkellä minulla on mielessä tasan viikon päässä oleva Berliinin matkamme sekä eräs erittäin koukuttava televisiosarja tai ehkä oikea oppisemmin eräänlainen Telenovela - Jane the Virgin.

Keväällä koukutuin sarjaan aivan täydellisesti ja ahminkin ekan kauden jaksot vähän turhankin tiheään otteeseen. Tämä sarja on oikeaa tunteitten vuoristorataa ja se todella kahmaisi minut mukaansa, lopputuloksena kauheat vieroitusoireet kun toista kautta ei ollutkaan Netflixissä. Puhetta oli jollain keskustelupalstalla, että se tulisi vasta jossakin lokakuun paikkeilla (ei tullut). Huomasin myöhemmin toisen kauden alkaneen televisiossa, mutta missattuani ensimmäiset jaksot (myös katsomosta) jouduin odottamaan parempia aikoja Maanantaina kun ajoimme kotia kohti äitini luolta puhelimeeni tuli ilmoitus, nyt olisi toinen kausi vihdoin ja viimein tullut Netflixiin! 

Arvatkaapa mitä olemme tehneet viime päivät? Olemme yhdessä koukuttuneet tähän nopeatempoiseen ja ahh niin dramaattisen sekopäisen mahtavaan sarjaan aivan täysin. Kalle katsoi ekalta kaudelta pätkiä jaksoista, mutta kiitos toisen kauden ensimmäisen jakson kertaukset mihin ollaan jääty ollaan nyt kumpikin ihan messissä ja eilen(kin) katsoimme neljä jaksoa putkeen tuosta noin vaan. Varoitus siis sinulle, joka koukutut helposti; tämä vie mukanaan.


Ja mikä parasta, kolmas kausi pyörii tällä hetkellä taas telkassa (tosin taas ensimmäiset jaksot poistuneet jo katsomosta), mutta jatkoa on siis tulossa! Mikäli siis et jaksa turhaa diipa daapaa niin tässä sinulle sarja, jonka jokainen jakso on täynnä juonenkäänteitä, raivostuttavia valintoja, ilon kyyneliä sekä välillä suurta ihmetystä miksi. Ja mikä parasta, ensimmäisellä ja toisella kaudella on 22 jaksoa ja kolmannella 20, joten ainakin on mitä katsoa. Niin ja loppuun, tuo traileri on ihan hirveä eikä ole ollenkaan eduksi tuolle sarjalle!

Muita sarjan faneja? :D

Mitä jos siivoaisit leppoisammin?

leppoisa opas huusholliin into kustannus kirja

Kun alan siivoamaan kannattaa Kallen ja kissojen pysyä mahdollisimman kaukana, koska siivoamiseni ei ole aina ollut kauhean leppoisaa. Innostuinkin suuresti kun sain Into kustannukselta arvostelukappaleena kirjan Leppoisa opas huusholliin, joka on Aino-Maija Leinosen ja Saara Henrikssonin käsialaa. Uskon, että jokainen teistä on varmasti kuullut Konmarista ja ehkä kokeillutkin hänen metodejaan. Hullaannuin siihen viime keväänä täysin ja olen seurannut muidenkin hullaantumista ja lopulta myös kyllästymistä tässä vuoden aikana. Kun sain käsiini Leppoisan oppaan huusholliin tuli heti samanlaisia innostuneita viboja kuin Konmarinkin kanssa. Kuitenkin havaitsin heti kirjan aloittaessani selkeän eron siinä, että Leppoisa opas huusholliin on suunnattu juuri meitä suomalaisia ja meidän tarpeitamme varten. Konmarin kanssa useaan otteeseen tuli ristiriitaisia fiiliksiä esimerkiksi asioiden pois heittämisessä. Leppoisan opaan kanssa tuli heti tuli olo, että kirjoittajat ymmärtävät minua ja minun tarpeitani paremmin kuin hyvin. Kirjassa myös korostuu ekologisuus ja taloudellisuus eri asioissa ja tässä mennään pintaa syvemmälle myös ohjeiden kanssa.

leppoisa opas huusholliin

Koen olevani suhteellisen hyvä siivoaja ja lähinnä kirjasta sain boostia ja innostusta aloittamaan (ja lopettamaan) muutaman projektin. Inspiroiduin niin paljon, että pesin kontaten koko kylpyhuoneen kesken lukutuokion! Tämä kertoo jo hyvin paljon minusta, joka ei yleensä saa nenää irti kirjasta kuin vain pakolla tai unella. Kirjassa käsiteltiin siivousta ja kotia todella armollisella tavalla eikä kirjassa saarnattu. En meinannut pysyä nahoissani useaan otteeseen ja yritin kirjoittaa kaikki parhaat vinkit ylös, mutta se oli vaikeaa niiden suuresta määrästä johtuen! Sain myös uutta tietoa eri pintojen puhdistuksesta sekä siivousvälineistä. Kirjasta löytyy tieto siihen miksi selluloosasta tehdyt keittiörätit kannattaa jättää unholaan ja panostaa uudelleen käytettäviin rätteihin. Myös pesuaineista ja niiden vaikutuksesta sain mielenkiintoista tietoa, esimerkiksi liian vahva pesuaineliuos ei puhdista pintaa vaan jää pyörimään lian päälle. Vähemmän on siis usein parempi ja esimerkiksi laminaatti lattia pitää puhdistaa pelkällä vedellä, koska pesuaineet tuhoavat sitä, iik! No onneksi aina vanhoista huonoista tavoista voi päästä eroon ja jätän sen viimeisenkin tipan mäntysuopaa pois mitä olen fiiliksen vuoksi laminaatin pesuveteen laittanut.

Kuten sanoin, tästä kirjasta ei tule huonoa omatuntoa vaan tämä inspiroi ja antaa sinulle työkaluja siihen miten saisit kotisi omanlaiseksesi. Kirjassa annetaan ohjeita niin pikasiivoukselle kuin suuremmallekin urakalle sekä eri tyyppisille siivoajille. Aivan täydellistä! Kirja on myös kirjoitettu todella keveällä otteella kuvitusta myöten, viihdyin kirjan parissa ehkä vähän liiankin hyvin. Suosittelen kirjaa ihan jokaiselle, jolle köksän tuntien siivous vinkit eivät ole jääneet mieleen ja jotka etsivät myös ekologisempia valintoja siivouskaappiinsa. Kirja sopii hyvin tuparilahjaksi tai ensikotiin muuttaneelle, mutta myös lapsiperhe saa tästä varmasti ilon irti. Uskonkin, että tämä on ihan meistä jokaiselle.


Kirjan löydät Into kustannukselta ja Adlibriksestä 


leppoisa opas huusholliin kirja saatu Into kustannukselta arvostelukappaleena, affiliatelinkki

Rauhallista joulua!


Olen tänään ehtinyt jo polttaa sormenpääni kuumia perunoita kuoriessa, syödä aivan liian monta porkkala leipää ja naureskellut joulupukin kuumalle linjalle. (anteeksi, mutta nuo lapset ovat niin ihania) Olemme tähän asti välttyneet joulun stressiltä ja hössötykseltä suhteellisen täydellisesti,  mutta nyt on aika siirtyä joulun viettoon. Blogi hiljenee nyt joulun ajaksi, mutta palaan vielä ennen uutta vuotta :) 

Oikein rauhallista ja tunnelmallista joulua! ♥

Suolasaippuaa kasvoille - kyllä kiitos!


Olen päässyt tutustumaan aivan ihaniin Carita Cosmetiikan suolasaippuoihin. Olen testannut niitä nyt parin kuukauden ajan ja olen aivan hullaantunut! Niin simppeli tuote, mutta kestävä, monipuolinen ja ekologinen, koska muoviin tätä ei ole pakattu. Minulla ei rehellisesti sanottuna ollut aivan kauheaa määrää kokemusta suolasaippuoista saati sitten tiennyt, että ne sisältävät muutakin kuin suolaa.  Aiheeseen tutustuttuani opin, että suolasaippuat sopivat myös erittäin herkälle iholle ja soveltuvat esimerkiksi kasvojen pesuun! Suolasaippuan historiasta tietoa löydät Caritan sivuilta täältä

Nyt olen käyttänyt säännöllisesti päivittäin Kuolleemeren muta suolasaippuaa kasvojenpesussa ja se ei ole kuivattanut ihoa laisinkaan, vaikka tällä saankin meikit pestyä kasvoilta jopa ripsivärejä myöten! Ongelmana usein muissa kasvoille suunnatuissa saippuoissa on ollut natisevaksi peseminen. Esim. Madaran tai Flow:n kasvosaippuapalat eivät sopineet ollenkaan, koska niiden jälkeen joutui läträämään kasvovoiteilla ja puhdistusteho oli aivan liian suuri, mutta suolasaippuapalan kanssa ei kyseistä ongelmaa ollut. Toki jokaisen iho on erilainen, mutta tämä on kohdallani ollut aivan huipputuote ja vieläpä edullinen alle seitsemän euron hinnallaan sekä kestävä :) Kasvojeni iho on nyt vaatinut vähemmän muuta hoitoa ja se on huomattavasti tasapainoisempi kuin ennen!


Vartaloa pestessä pesen suoraan suolasaippuapalalla, sillä se kuorii myös kevyesti ja varsinkin kutiseviin ihottumakohtiin se tuntuu taivaalliselle. Vartalolla olen käyttänyt Naturel versiota nyt kun ihoni on ollut herkimmillään ja ihottuma ei ole riistäytynyt käsistä. Useat muut pesuaineet ovat tällä hetkellä aivan liian voimakkaita ja mitä hellempi sen parempi. Suolasaippua on hyvä vaihtoehto atoopikoille ja muille herkkäihoisille, sillä se suola puhdistaa samalla kun saippuan öljyt ravitsevat ihoa eivätkä pese liian voimakkaasti. Olen välillä antanut saippuan vaikuttaa iholla saunassa hetken ajan ja sitten vasta pessyt pois. Saippua kestää käytössä pidempään kuin nestemmäinen ja sopii myös käsienpesusaippuaksi. Kannattaa ottaa huomioon näiden olevan kovempia perinteisiin saippuapaloihin verrattuna, vaikka näitä käyttäisikin suihkutiloissa niin eivät kulu samalla tavalla kuin pehmeämmät suolattomat serkkunsa. 

Kaikki saippuat valmistetaan Carita Cosmetiikalla käsin laadukkaista raaka-aineista, joita ovat erilaiset kasviöljyt, himalajan ruususuola sekä tuoksua tuomassa osassa tuotteita aidot eteeriset öljyt. Nämä ovat täysin eläinkokeettomia sekä eivät sisällä eläinperäisiä ainesosia joten soveltuvat myös vegaaneille! Jokainen saippuapala on yksilö ja näitä ostamalla tuet kotimaista käsityötä. Listan jälleenmyyjistä löydät täältä.

Saippuat saatu Carita Cosmetiikalta testiin

Haaveeni on tehty toteutettavaksi


Ette usko kuinka jänniä hetkiä täällä eletään, nimittäin varasimme juuri ensi kuuksi matkan Berliiniin! Kuten olen maininnut, en ole koskaan lentänyt ja jollakin tavalla kammosin pelkästään ajatusta siitä. Nyt kuitenkin tuli töissä otollinen aika (ja itselleni suuri tarve pikku lomalle) ja kun myös Kallella sopivasti joululomaa niin tarkistin saisinko muutaman päivän pekkasia käytettyä. Sain heti varmistuksen ja homma onnistui, saman päivän aikana olimme jo varanneet matkan. IIK!

Kaikki on minulle uutta, jännittävää ja samalla hieman stressaavaakin. Onneksi Kalle hoitaa kaikki käytännön järjestelyt ja nyt rupean pohtimaan miten paljon luonnonkosmetiikkaa ja vegaanisia juttuja saan tuotua matkalaukussa (jota ei vielä edes ole!!) ja mitä kaikkea hotellimme läheltä löytyy. Onneksi hotelli on ihan keskustassa niin kulkemaan pääsee kävellen ja ei tarvitse paikalliseen liikenteeseen pahemmin perehtyä. Happy Cow sivusto on jo auttanut sopivasti alkuun ruokapaikkojen sekä kauppojen suhteen ja tarjonta näyttää erittäin hyvältä. Pidennetty viikonloppu täältä tullaan! 

ps. onneksi on alle kuukausi jännittämistä, muutenhan tämä menisi aivan mahdottomaksi..

Hieman erilainen lukuvalo

mion blues kristina ohlsson kirja dekkari ruotsalainen wsoy lukuvalo otsalamppu led

Kuulun niihin ihmisiin, joiden mielestä ainoa oikea paikka lukea kirjaa on illalla sängyssä ennen nukkumaan menoa. Pitkän aikaan kaipasin itselleni kunnon lukuvaloa sorruttuani teini-ikäisenä hämärässä lukemiseen, joka ei ainakaan hyvää tehnyt. Olen meidän taloudessa ainoa lukeva osapuoli, joten iltaisin ei ole kauhean kiva pitää kattolamppua päällä ja se ei suoraan sanoen ole paras mahdollinen ratkaisu lukuvalo pulmaan. Asiaa pyöriteltiin, ostettiin ne sellaiset hehkulamppu tyyliset koristevalot makkariin, mutta järjestyksen muuttuessa ne siirtyivät ikkunaa koristamaan eikä niidenkään valon määrä palvellut ihan asiaansa. Oma yöpöytäni on korkeampi lipasto, jossa myös säilytän vaatteita joten perinteinen malli ei edes tuonne sopisi.

Kerran sitten taas tuskailin, että haluaisin lukea, mutta ei ole valoa niin Kalle tokaisi "ota se otsalamppu käyttöön". Sain viime vuonna joululahjaksi otsalampun ja nyt se sai  vihdoin jokapäiväisen käyttökohteen! Tämä oli suorastaan neroa ja siitä lähtien olen lukenut otsalampun valossa, jonka saa kohdennettua oikean kokoiseksi alueeksi sekä kirkkautta saa säädettyä. Pakko todeta, että tämä on paras lukuvalo ikinä. Ja mikä parasta, se kulkee mukanasi huoneesta tai sijainnista toiseen eikä häiritse nukkuvaa ihmistä niin paljoa kuin koko huoneen valaiseva valaisin. Nyt on ensimmäistä kertaa neljän vuoden seurustelun aikana tullut kauhea into lukea kaiken mitä käsiini saan ja toinen voi rauhassa tuhista vierellä. 

Ongelma ratkaistu siis lopulta yllättävän helposti ;)

ps. hyviä kirjavinkkejä otetaan vastaan!

Helpotuksen huokaus

Eilen oli taas sellainen aamupäivä, että täällä täristiin ja voitiin pahoin jännityksestä. Reagoin aina todella voimakkaasti jännitykseen ja se helpottaa juuri sillä hetkellä kun jännityksen kohde alkaa. Sitä voinee kutsua siis jonkinlaiseksi ramppikuumeeksi! Ja mistä oli kyse? Aikaisemmin pyysin teitä pitämään peukkuja, koska olen töissä hakenut erästä paikkaa talon sisällä. Huuhtikuussa aloitin ekstraajana, syyskuussa sain vakituisen paikan ja sen takia olikin hyvin hurjaa hakea jo nyt tiiminohjaajan eli tuttavallisemmin tiimarin paikkaa. Hain kuitenkin ja eilen sitten oli vihdoin ja viimein se haastattelu ja jännitys oli ohitse!


Lopputuloksena melkein tunti kevyttä rupattelua ja ilmoitus, että tammikuussa aletaan kouluttamaan tiimarin hommiin. Eli minä oikeasti sain sen paikan! Eipä minulla kilpailijoita pahemmin ollut, mutta on se silti todella mahtavaa kuulla, että minut he siihen tehtävään olisivat halunneetkin. Fiilikset aika uskomattomat. On oikeasti ihmeellistä mihin elämä vie ja vielä näinä aikoina, kun työpaikat ovat kiven alla. Tykkään meidän työpaikasta, vaikka viime viikkoina siellä on osalla ihmisisitä stressitasot nousseet pilviin ja olin siinä luulossa, ettei mulla ole mitään mahdollisuuksia paikkaan. Onneksi olin kuitenkin väärässä asian suhteen! Ja mitä itse tiimarin hommiin tulee, niin se kasvattaa vastuuta huomattavasti sekä osaamista. Tämä on minulle valtava kasvun ja kehityksen paikka, varmasti tulee tiukkoja hetkiä ja p*skaa niskaan, mutta toisaalta mahdollisuudet päästä vaikuttamaan ja tekemään ihan uusia juttuja saavat minut innostuksen valtaan. Muut tiimarit meillä ovat ihan älyttömän hyviä tyyppejä ja olen ihan liekeissä saadessani tämän mahdollisuuden!  

Nyt pitää siis ottaa erityisen rennosti, että jaksaa kevään puristuksen. Se taitaa kohdallamme tarkoittaa vihdoinkin sitä matkan varaamista muihin maisemiin :)

Ihanaa viikonloppua!

Bamigo - luksusta miehelle

Bamigo bambu miesten alusvaatteet

Joko tiedät mitä antaa joululahjaksi miehellesi? Tässä olisi sinulle lämmin ja erittäin mukava vaihtoehto, nimittäin bambusta valmistetut Bamigo merkin miesten alusvaatteet. Olen aikaisemmin blogissani kirjoittanut vaatteiden ja varsinkin niiden materiaalien eettisyydestä ja ekologisuudesta ja kun vastaani tuli Bamigon bambuiset alusvaatteet, sain entisestään tietoa bambusta vaatteiden materiaalina. En tiennyt ennen, että bambua on olemassa erilaisia lajikkeita ja se mistä vaatteita valmistetaan on eri kuin mitä pandat syövät. Sinun ei siis tarvitse kokea huonoa omatuntoa pandojen kurnivista vatsoista tämän takia, pandat eivät jää nälkäiseksi bambuista valmistettujen vaatteiden takia! En tiennyt myöskään, että bambua kasvaa itse asiassa muuallakin kuin Aasiassa tai että bambu voi kasvaa jopa  30 metriä korkeaksi ja jopa metrin päivässä! 

Bamigo bambu miesten alusvaatteet


Miksi bambu puuvillan sijaan?


Kiloa kohden puuvillaa käytetään liki kymmenen tuhatta litraa vettä, kun puolestaan bambu ei tarvitse keinotekoista kastelua. Aiemminkin kirjoitin puuvillasta ja sen kasvatuksen tuholaismyrkyistä sekä lannoitteista täällä ja niitä bambu ei tarvitse. Puuvilla aiheuttaa eroosiota maaperälle kun puolestaan bambusta käytetään vain varsi, joten juuriin ei tarvitse koskea ja kasvi kasvaa takaisin paikoilleen. Bambu myös rikastuttaa maaperää juurten väljyyden takia! Yksi seikka oli minusta erittäin mielenkiintoinen, nimittäin bambu käyttää hiilidioksidia erittäin paljon ja on täysin biohajoava, joista kumpikin tekijä on ilmastonmuutoksen kannalta tärkeitä. Lisää tietoa aiheesta saat niiden eroista täältä ja itse bambusta täältä.


Miksi valita bambusta valmistettu vaate?

Bambu on tekstiilinä silittämätön, joka tarkoittaa sitä että voit laittaa vaatteet suoraan narulta päällesi eikä siinä ole ryppyjä. Kätevää! Vaatteet eivät myöskään ime itseensä hikeä ja sen hajua ja vaatteet ovat luonnostaan antibakteerisia. Tämän vuoksi meillä onkin äitini tekemä bambulangasta valmistettu keittiörätti, joka ei ala käytössä haisemaan samalla tavalla kuin selluloosaiset serkkunsa! Tekokuidut ovat todella sähköisiä tähän vuoden aikaan ja ihan kissojen takia meillä niitä vältellään, bambusta valmistettu vaate ei sähköisty. Ne pitävät ihon kuivana imien kosteutta tehokkaasti iholta ja siirtäen sitä eteenpäin, jonka ansiosta tunnet olosi raikkaaksi vaikka vähän tulisikin kuuma ruuhkabussissa. Bambu tekstiilien erinomainen omaisuus on se, että ne pitävät ihon lämpimänä tai viileänä säästä riippuen. Ja mikä tärkeintä, ne tuntuvat iholla ihan mielettömän mukavilta! Ehkä kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, mutta suosittelen kokeilemaan! Minulla on ollut bambuiset sukkahousut sekä sukkia ja ne ovat ihan mielettömän pehmeitä ja lämpimiä.

Bamigo bambu miesten alusvaatteet
Bamigo bambu miesten alusvaatteet


Saimme testiin Bamigolta miesten pitkähihaisen paidan Kallelle. Nyt kun ilmat ovat viilenneet se on todella tullut käyttöön ja pakko myöntää salaa sitä itsekin sovittaneeni. Materiaali on todella pehmeää, erittäin sileää ja se ei kiristänyt ollenkaan, vaikka onkin slimfit mallia. Malli on lisäksi extra pitkä joka tuo mukavuutta ja se sopii myös pidemmille miehille. Paita on pitänyt lämmön kylmällä ja puolestaan sisällä ei tule liian kuuma. Bamigolta löytyy pitkähihaisten paitojen lisäksi myös erilaisia boksereita ja alushousuja,  sukkia sekä t-paitoja. Vaatteet mukautuvat käyttäjänsä päälle sekä ovat myös kivan näköisiä ja kuukauden käytön perusteella vaikuttavat erittäin laadukkailta. Aika tulee näyttämään onko paita kuinka pitkäikäinen. Bamigon sivut tarjoavat muuten paljon hauskaa faktaa ja hottiksia miesmalleja, joilla saa hyvän kuvan miltä vaatteet oikeasti näyttävät päällä. Kannattaa käydä kurkkaamassa! Kenelle nämä sitten sopivat? Jokaiselle miehelle iästä riippumatta joka arvostaa laatua, mukavuutta, tyylikkyyttä ja kestävyyttä. 

Bamigo bambu miesten alusvaatteet
Yhteistyössä Bamigon kanssa

Keventymisen taakka


Kun paino tippuu tulee positiivisia ongelmia. Minun piti tänä vuonna viettää vuosi ilman uusia vaatteita muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kuitenkin kesän korvilla aloitin pt:n kanssa treenaamisen kilojen karistamisen toivossa ja se on ikävä kyllä vaikuttanut tähän vaatelakkoon aika pahasti. Aloittaessani projektin painoni huiteli siellä 82kg paikkeilla. Ei se silloin tuntunut niin pahalta, mutta nyt kun katsoo sen ajan kuvia niin ei tule ikävä.

Saadessani vakkari paikan lopetin salilla käymisen, koska energiaa kaikkeen ei vain yksinkertaisesti riittänyt. Pakko myöntää, ettei sali oikein pidemmän päälle sovi fyysisen työni kanssa yhteen vaan nivelet alkoivat kova treeni + työ kuviosta oireilla kipeästi. Samaan aikaan kaiken pyörittäminen on haastavaa ja koin, että jostakin on luovuttava. Syyskuusta asti olen siis ollut omillani ja silloin paino oli tippunut vakituisesti vain muutaman kilon. Vaikeinta kohdallani oli nimittäin aineenvaihdunnan käyntiin saaminen, mutta nyt kun se on käynnissä niin paino on pudonnut hiljalleen ja kun kävin ensimmäistä kertaa kuukausiin vaa'alla niin se näytti alle 76kg ja kun pituutta on 174cm alkaa lukema olemaan jo ihan ok. Siinä olikin ihmettelemistä kerrassaan! Olen kyllä huomannut töissä, että työhousut voisivat pikkuhiljaa olla kokoa pienemmät ja farkutkin lököttävät aika paljon joka kohdasta saati sitten tuuleen kadonnut kuppikoko rintsikoissa, mutta jotenkin en uskonut tuloksia tulleen jo tämän verran ja oikeasti.

Nyt uskallan jo hieman hymyillä peilikuvalleni ohi mennessäni, olo on aika ylpeä, koska helpolla ne kilot eivät ole lähteneet. Olen painoa kuitenkin yrittänyt pudottaa jo neljän vuoden ajan ja näin vähää en ole painanut yli kuuteen vuoteen, vaikka en edelleenkään mikään laiheliini ole. En ole tällä hetkellä missään herkku lakossa, vaan syön kaikkea kohtuudella. Jos tekee mieli suklaata niin syön sitä enkä kieltäydy munkista tai sipseistä. Tässä se oma oppini ehkä tuleekin, ehdoton ei saa olla ja kaikesta mitä syö pitää syödä nauttien. Liikunta vaikuttaa toki paljon, mutta ilman kauheaa rääkkiäkin voi saada tuloksia. Tällä tapaa ei vain sitä kiinteää ja jäntevää vartaloa saada, sen eteen pitää niitä töitä tehdä tuplasti tai jopa triplasti. 

Mitä sitten siihen liikuntaan tulee olen sen kanssa ollut retuperällä jo muutaman kuukauden. Mitään kauhean raskasta en töiden rinnalle ota ja siihen nyt ei ole aikaakaan blogin ja opiskelun rinnalla. Kuitenkin asia, jota voi tehdä kotona on jooga ja sen pariin olenkin nyt palailemassa. Olen vuosien varrella yrittänyt päästä juoksemiseen kiinni, mutta ikävä kyllä se ei oikeasti ole minun juttuni. Tämänkin tajuamiseen meni pitkä tovi, mutta tärkeintä lienee juuri se ettei tee väkisin hampaat irvessä, vain koska sen pitäisi tuoda hyvän olon itselleen. Nautin kyllä liikunnasta, mutta sen oman lajin löytäminen on vielä vähän hakusessa joogan lisäksi.

Ja mitä sitten siihen ongelmaan tulee; painon pudottua jo tämänkin verran eivät vanhat vaatteet (varsinkin housut) istu millään tavalla päälle ja oli pakko käydä ostamassa muutama ihan perus vaate. Kauheinta ehkä on, kun lempi vaatteet roikkuvat epämääräisesti päällä. Onneksi vaatteiden ja varsinkin housujen shoppailu on sen verran tuskallista, ettei sitä tule tehtyä usein!

Jos vielä jatkosta muutama sana, niin paino saa pudota tai olla putoamatta, koska olen ihan tyytyväinen näinkin. Jos haluaa enemmän pois pitää uhrauksiakin tehdä ja ehkä joskus myöhemmin on taas sen aika. Siihen asti kuitenkin näillä mennään! Pakko vielä todeta, että vaikka vuosien varrella on toivo menetetty useaan otteeseen niin mikään ei ole mahdotonta jos oikeasti on valmis tekemään töitä sen eteen. 

Tummapaahtoinen aamu

kahvi kahvikuppi tummapaahto italialainen reilukauppa fairtrade
muumimuki talvimuumi kukka neule vegaani pikkumyy hemuli

Tänään mennään rennolla otteella. Tämä viikko on ollut aikamoinen koettelemus ja sitä tasapainottamaan teen tänään vain asioita joista oikeasti nautin; hyvä tv-sarja, koukuttava kirja, ikuisuuden työn alla ollut pipo taas vähän lähemmäksi valmista sekä tietenkin valtava pannullinen kahvia ja hyvää ruokaa. Paukkuva pakkanen yllätti minut ja ystäväni täysin aamulla, mutta nämä päivät ovat ihan täydellisiä vain olemiseen! Toki samalla ulkona on todella kaunista ja voi olla, että lähden testailemaan kameraa ulos kunhan vain löydän tarpeeksi lämmintä päälle. Näihin kuviin ja tunnelmiin toivotan sinulle rauhallista sunnuntaita, nautitaan elämästä ♥

ps. Ostin kokeiluun Tampereen Vegekaupasta ihanaa tummapaahtoista Percol Intense Italiano -kahvia, joka on tarjouksessa vielä tänään 4,99 € meidän Vegekaupan puoli vuotis syntymäpäivän kunniaksi. Vegekauppa avoinna siis nyt myös sunnuntaisin jouluun asti, käykää ihmeessä kurkkaamassa mitä kaikkea ihanaa sieltä löytyy!

Vähemmän stressiä


Jos seuraava kuulostaa tutulta niin käsi ylös! Stressaan aivan liikaa pienistä asioista kuten varmasti aika moni muukin. Varmasti tiedätte, että pienistä puroista kasvaa suurempi joki ja näin juuri on stressinkin kanssa. Blogin kanssa pingotin yhdessä vaiheessa turhan paljon, mutta opin sen olevan täysin turhaa. Siinä kohti kun jotakin lemppari asiaa täytyy tehdä, menee usein metsään ja kovaa. Silloin on hyvä höllätä ja etsiä ilo tekemiseen uudestaan esimerkiksi tauon kautta. 

Vaikka työni onkin tällä hetkellä aika kevyttä henkisesti (fyysisesti aivan muuta), tuo tietyt tavoitteet ja niiden saavuttaminen pienen paineen. Huonoina päivinä paine kasvaa valtavaksi ja silloin ei auta muu kuin kotiin päästyä suunnata kahvilaan höyryävän kaakaon sekä kakun palasen ääreen. Testattu ja todettu erittäin toimivaksi! Ennen stressasin huomattavasti enemmän ja olen todella ottanut opikseni tämän asian suhteen. Kotona kyllä huomaa, jos stressi on kasvanut liian suureksi ja silloin ei ole hauskaa kenelläkään. Miksi siis stressata niin paljoa? Siitä on kuitenkin huomattavasti enemmän haittaa kuin hyötyä. Pienessä stressissä suoriudun paremmin esim. kokeesta tai työtehtävästä, mutta kun paineet kasvavat suoriutuminenkin huononee huomattavasti. Haluan jakaa kanssanne muutaman suurimmista stressin aiheistani ja siitä miten olen onnistunut pienentämään niiden kuormaa. Olisin myös iloinen jos kertoisit mistä asioista sinä stressaat ja oletko löytänyt keinoja vähentää sitä!

OPISKELU

Arvosanat, ylioppilaslakki, kurssien kursiminen kasaan ja ylipäätänsä tulevaisuus ovat isoja asioita ja saavat hermot helposti tiukalle. Helpompaa toki olisi jos tietäisi mikä on oma suunta, mitä haluaa lähteä seuraavaksi opiskelemaan tai mikä oikeasti on se tavoite ylioppilaslakin lisäksi. En kuitenkaan ole keksinyt sitä omaa juttuani ja se välillä turhauttaa kovastikin. Nyt mennään siis vähän tuuliajolla katsellen mihin tie vie ja toivoen, että tästä hetkestä ylioppilaskirjoituksiin ajatukset selkenisivät ja saisin katseeni suunnattua johonkin. Kuitenkin olen oppinut etteivät asiat koskaan mene niin kuin ne on suunnitellut, joten on turhaa lyödä asioita lukkoon. Aiemmin ajattelin biokemian olevan suuntani, myöhemmin tarhatädin ja tällä hetkellä olen täysin avoinna, koska mieli muuttuu eri tekijöiden myötä. Vuosi sitten ajattelimme muuttavamme jossakin vaiheessa muutaman vuoden sisään, mutta helmikuun lopussa tulee täyteen vuosi Tampereella.

Opiskellessa en halua asettaa turhia paineita arvosanoista, joten tähtään vain kurssien läpi käymiseen ja ennen kaikkea materiaalin hallitsemiseen. Toisena en aseta itselleni turhan tiukkoja aikatauluja, koska ne aiheuttavat vain helposti lukkoon menemisen ja epäonnistumisen, hiljaa hyvä tulee. Lisäksi maltti on valttia myös kurssien määrässä! Opiskellessa siis ei pidä haukata liian isoa palaa kerralla, vaan mennä juuri omaan tahtiin sen hetkisen tilanteen mukaisesti. Minulla on kokemusta myös siitä todella tiukasta aikataulusta ja isosta kasasta kursseja kerralla, eikä se ollut kovinkaan lystiä. 


KOTI

Kun kodin saa näyttämään omanlaiseltaan siellä viihtyy paljon paremmin, mutta ikävä kyllä koti ja varsinkin pienet kaaokset vaikuttavat helposti viihtyvyyteen negatiivisesti. Sotkuinen koti lisää stressiä ja minun kohdalla ärtyisyyttä huomattavasti. Aina ei tosin vaadita paljoa viihtyvyyden lisäämiseksi ja stressin poistoon, koska pienillä asioilla voi saada ihmeitä aikaiseksi; vaihda lakanat, pese kylpyhuone, osta kukkia, polta kynttilöitä, vaihda tummien verhojen tilalle vaaleat (vaikuttaa yllättävän paljon näin kaamos aikaan) ja jos yöpöydät ärsyttävät joka päivä niin miksi et pistäisi niitä vaihtoon.

Meillä vietiin juuri kirppikselle iso kasa tavaraa toisen kierroksen Konmaroinnin myötä ja olo kevenee kun joka puolella ei ole turhaa rojua ja ylimääräistä siivottavaa. Haluaisin karsia vielä enemmän, mutta rajan on mentävä jossakin ja aina tulee se pieni ääni kuiskimaan tunnearvosta jokaisen esineen kohdalla. Varsinkin arkena koti voi tuntua kaaokselta, mutta jo vartin pikasiivous saa kodin näyttämään ja erityisesti tuntumaan täysin erilaiselta. Siivoamisesta puheen olleen minulla on tulossa aivan mahtava juttu siihen liittyen lähiaikoina! Pidän tavarat omilla paikoillaan, en päästä tiskipöytää kaaoksen valtaan ja pistän pyykit pyykkikoriin,  näin pienillä asioilla vain muutamassa minuutissa päivässä voi välttää muutaman ärräpään ja siivotessa usein myös ajatukset järjestyvät. Mutta mikä tärkeintä, ei kaiken täydy aina olla "kuvaus kunnossa" , pääasia on kodin viihtyvyys.


JOULU

Tässä jokaisen loppuvan vuoden stressin aiheeni. Pidän kyllä joulusta jollakin tavalla, mutta toisaalta se aiheuttaa kauhean määrän paineita ja stressiä ihan pienillä asioilla; kaupallisuudella ja tietynlaisella suorittamisella. Tänä vuonna päätimme olla ostamatta lahjoja ja viettämättä joulua sen perinteisessä muodossa. Ei stressiä lahjoista, ruoista, siivoamisesta tai siitä onko nyt muistettu varmasti kaikkia ihmisiä ja eläimiä. Olo keveni tässä yhteydessä yllättävän paljon ja oikeasti, sen rahan mitä laitat normaalisti muiden viinipulloihin ja konvehteihin voi aivan hyvin laittaa uuteen pyykinpesukoneeseen vanhan tilalle tai lähteä Saksaan pidennetylle viikonlopulle. En ole vieläkään lentänyt tai reissannut laivareissuja pidemmälle, vaikka se onkin haaveeni ja tässä voisi olla oikeasti hyvä rahojen kohde ihan jo oman hyvinvoinninkin puolesta. Alan pikkuhiljaa ymmärtää sitä, miksi ihmiset lähtevät lomilla pois kotoa.

Lahjoissa ideana on toisen muistaminen, mutta tällä kertaa pakko sanoa ei kiitos saman tavaran kierrättämiselle ihmiseltä toiselle. Ihmisiä voi muistaa muullakin tavalla! Jouluna tärkeintä on mielestäni viettää läheisten kanssa aikaa, ei kiistellä siitä kuka sai eniten lahjoja, miten monta eri lajia ruokaa saatiin pöytään tai kiiltääkö nyt koti lattiasta kattoon. Se hetki on ohi tunneissa ja joulupöytään pääsemisen ei pitäisi olla helpotus kaikesta työstä vaan ilo istua ihmisten kanssa yhteen. Toki kun on omia lapsia sitten joskus, tilanne muuttuu varmasti, mutta siihen asti heippa vaan kaupallinen joulu ja sen tuoma stressi!

papu, tiikeri, kissat, nukkumassa

Missä asiassa sinä voisit stressata vähemmän?

Kolme asiaa, joista inspiroitua marraskuussa


Marraskuun listahaasteessa Kivemmassa blogissa etsitään inspiraatiota marraskuusta. Marraskuu nyt ei ole se kaikista insipiroivin, varsinkin kun ulkona sataa vuorotellen vettä, räntää ja lunta. Jokaisessa vuodenajassa on ne omat hyvät ja huonot puolensa, jos tälläkin kertaa keskittyisin vain siihen mitä kaikkea inhottavaa tai ärsyttävää marraskuussa on voisi minulta mennä paljonkin kauniita asioita ohitse. Jos sinua kiinnostaa aikaisemmat listahaasteeseen osallistumiseni niin  syyskuussa etsittiin asioita joista sai virtaa syksyyn ja lokakuussa listasin viisi minuun vaikutuksen tehnyttä elokuvaa. Pitkän pohdinnan jälkeen haluan jakaa kanssanne kolme asiaa, joista inspiroitua marraskuussa!

vegaani, brunssi, kahvi, moccamaster

RUOKABLOGIT

Inspiraatio ruoanlaittoon on usein hakusessa, silloin on hyvä suunnata ruokablogien maailmaan tai selata niistä tallennettuja ohjeita. Sunnuntaisin on hyvä suunnata keittiöön tekemään tulevaksi viikoksi ruokaa, niin arkena ei tarvitse käyttää aikaa ja voi keskittyä blogiin tai opiskeluun. Usein tämä kuitenkin jää ja paniikissa eväiden tekeminen töihin ei ole herkkua! Inspiraatiota etsin suosikki ruokablogeista, joista suurin osa on täysin vegaanisia. Tässä muutama inspiraation lähteeni ruoan maailmaan:



#INSTAGRAM

Parempaa paikkaa etsiä itselleen inspiraatiota ja hyvää fiilistä ei ole kuin instagram. Joskus saatan vain maata sohvalla kahvikupin kanssa ja selata lemppari häshtägejäni. Aika usein selailen #vegaani #luonnonkosmetiikka #whatveganseat #luonnollisesti  #home ja saan ideoita niin kodin sisustuksesta, mitä tänään voisi tehdä ruoaksi, uusia luonnonkosmetiikka vinkkejä, hyvinvointia ja joka kerta kaupan päälle tulee positiivinen fiilis kauniista kuvista!

kukka, kasvi, macro, yksityiskohta

OMA HYVINVOINTI

Suurin inspiraation kohde kaamoksen aikana on oma hyvinvointi. Anna hetki aikaa itsellesi hemmottelun muodossa varaamalla aika hierontaan tai ekokampaajalle, käy ostamassa mekko kirppikseltä tai mene kahvilaan ja osta juuri sellainen leivos mitä itse haluat. Kaamoksen saapuessa on tärkeää pitää itsestään huolta (ja muistaa aamulla ottaa ainakin se d-vitamiini). Inspiroidu itsestäsi ja ole armollinen! Aina ei tarvitse tehdä tuhatta asiaa kerralla ja stressata joka asiasta, välillä voi höllätä ja se onkin suotavaa. Mieti mikä tekee sinut onnelliseksi ja tuo energiaa juuri tänä vuodenaikana sekä tee niitä asioita! Käy leffassa, lue kirjaa, kirjoita blogia, täytä kotisi viherkasveilla ja kukkasilla, vaihda lakanat sekä osta kauan haaveilemasi kalliimpi ripsiväri, vaikka halvempi olisikin ihan ok. Sinulla on oikeus panostaa itseesi ja jos et voi hyvin ympärilläsi olevat ihmiset kyllä tuntevat sen.

 Rakasta itseäsi juuri sellaisena kuin olet! 
Ihanaa sunnuntaita 

Suosikkejani vuosien varrelta OSA1


Olen kirjoittanut paljon aiheista, jotka ovat ajankohtaisia vuodesta toiseen. Arkistoihin on mukava palata ja tutkia mitä kaikkea sitä on vuosien aikana tullut kirjoiteltua. Tällä hetkeltä sieltä arkistosta löytyy reilu 200 postausta, aika suuri määrä! Löytyy postauksia, jotka lähtevät aika nopeasti roskakoriin kun lukee ensimmäiset sanat ja sitten taas on niitä, joista tulee omia suosikkejani. Haluan jakaa teille tällä kertaa kymmenen suosikkiani blogini arkistoista, jotka jollakin tapaa koskettavat minua tai saavat hymyn huulilleni.

Eli lyhykäisyydessään. Kaunistatko itseluottamuksesi? Kuvien filtteröinnistä ja luonnollisuuden peittämisestä. Mitä miehet haluavat (joulu)lahjaksi? Miesten itse toivomia joululahjoja. Soijakynttilöiden lumossa Astetta ekologisempi vaihtoehto tavallisille kynttilöille ovat loistavat soijakynttilät. Kuinka sain rikki kookospähkinän Sain muutamalla niksillä aika helposti kookospähkinän rikki ja vitsi miten hyvää se oli! Mitä katsoa Netflixistä? Vinkkini Netflixistä löytyviin sarjoihin (kunpa ne kaikki löytyisivät vielä sieltä). 

gin gin inkivääri omena makeinen karkki terveellinen spicy apple ginger ginger people

Konmarin aiheuttama kaipuu Konmarin minussa aiheuttama fiiliksiä ja kirjan lukemisen seuraukset. Kahdeksan tunnin haaste eli kuinka selvitä työpäivästä ilman hien hajua. Brunssi, vinkki hyvään kahviin ja kookoskahvivanukkaan ohje (v) Aivan loistava brunssi ja huippu hyvää kahvia simppelin vanukasohjeen kera! Voiko olla täydellistä vegaania? Yksi syvällisimmistä teksteistäni ikinä koskien veganismiani ja sitä miten paljon ristiriitaisia tunteita se minussa herättää.  Lopuksi viimeisenä mutta ei vähäisimpänä Eettiset vaatteet osa 3 ,yhteistyöni ihanan Mithun kanssa vaatetuotannon ja materiaalien viimeisessä osassa, myös osat yksi ja kaksi kannattaa lukea jos ekologisuus ja eettisyys on mieleesi!

Ihanaa viikonloppua ja maltillisesti sen Black Fridayn kanssa ;)

Reilua, luomua ja vegaanista käsillesi


Ihanaa maanantaita ja alkanutta viikkoa teille kaikille! Mistä tietää talven tulleen? No käsistä tietenkin, tai ainakin minun käsistäni. Käteni ovat aivan rutikuivat, iho rupeaa kutisemaan, halkeilemaan ja oireilemaan. Tänä vuonna talvi yllätti minut aivan totaalisesti, ei siitä ole niin pitkää aikaa kun ihailin vielä työpaikan pihalla olevaa oranssia vaahteraa ja keräsin sen lehtiä kuvaamista varten. Nyt tuo tuntuu hyvin kaukaiselta ja jos voisin pikakelata takaisin syksyyn, tekisin sen välittömästi. Pakkanen tuli ja meni, vielä pahemmaksi homma meneekin kun tulee yks kaks nollakelit ja vesisade viiman kera.

vegaani käsivoide i+m kosmetiks luonnonkosmetiikka e-vitamiini kynsiöljy

Haastetta minulle tuo käsien suhteen myös työni. Töissä tulee käsiteltyä pyykkiä niin kuivana, kuumana kuin märkänäkin, voit kuvitella miltä kahden tunnin froteiden käsittely tuntuu käsissäsi, joka tekee kuivan ihon vielä kuivemmaksi. Vaikka muuten pidänkin työstäni, ovat kädet usein kovilla. Töissä minulla kuluukin ihan mielettömät määrät käsivoidetta ja koska tauot ovat lyhyitä niin minulle on tärkeää, että käsivoide imeytyy nopeasti ja ravitsee kunnolla. Pesen käteni kotona vain oliviiöljypalasaippualla, josta olen ison avun saanut ennen talven tuloa, mutta nyt tilanne on toinen. Mikä siis avuksi?

Sain mahdollisuuden päästä testaamaan Luoto Marketingin maahantuomaa i+m Naturkosmetik -sarjaa, joka on saksalaista luonnonkosmetiikkaa ja kaiken lisäksi myös luomua, reilua, eläinkokeetonta sekä vegaanista. En ollut sarjasta kuullut aikaisemmin, vaikka se onkin yli 30-vuotta vanha! Sain kokeiltavaksi i+mHands and More Käsivoiteen ja  i+mFreistil Sensitiv Käsivoiteen, jonka annoin äidilleni testattavaksi sekä i+mHands and More Kynsiöljyn. Kaikki i+m Naturkosmetiksin tuotteet löydät Luoto Marketingin verkkokaupasta Luoto shopista, josta löydät myös monia muita ihania tuotteita!

vegaani käsivoide i+m kosmetiks luonnonkosmetiikka e-vitamiini kynsiöljy

Äitini kommentoi testaamaansa hajusteettoman ja herkän ihon sarjan käsivoidetta mahtavaksi; helppo painaa sopiva annos, purkin muoto huippu, imeytyy nopeasti, pystyy heti jatkamaan kutomista ja tuntuu käsissä hyvältä.  Samaa voin sanoa omasta tuoksullisesta Hands and More käsivoiteestani, huippu tavaraa! Pumppupullo on todella riittoisa ja voide sopivan paksua. Tällä olen saanut kuivuudesta haavoilla olevat kädet nopeasti kuntoon. Tämä voide sisältääkin oliivi- sekä arganöljyjä, joten ravitsevuus on taattu. Jotenkin tuntuu tuon oliviiöljyn olevan hyvä kaveri asiassa kuin asiassa. Hajusteettomasta versiosta puolestaan löytyy jojoba- manteli- ja porkkanaöljyä aloe veran kera. Kummallakin voiteella saa uskomattoman pehmeät kädet hetkessä!

Kynsiöljy on todella ihanan sitruksisen tuoksuinen ja olen käyttänyt sitä niihin kaikista kuivimpiin kohtiin kuten rystysiin. Tämä e-vitamiinia täynnä oleva öljy on myös siitä hyvä, että sitä voi käyttää ensiapuna muihinkin kuiviin kohtiin ravitsemaan ja kosteuttamaan. Öljy imeytyy nopeasti, vaikkakaan ei toki niin nopeasti kuin käsivoiteet, imeytymistä voi tehostaa hieromalla sitä iholle. Olen nyt kokeillut tätä myös alkaviin ihottumakohtiin, joihin tulee aluksi pientä kutisevaa pistettä ja olen välttynyt kortisoni kuureilta. Purkki on varustettu roll-on:illa ja koen sen helpoksi levittämistä ajatellen, eikä tule kerralla vahingossakaan liikaa. Öljy sisältää seoksen ravitsevia risiini-, hamppu-, manteli- ja soijaöljyjä.

Erittäin hyviä vaihtoehtoja kaikki! Olen myös testaillut muita i+m Naturkosmetiksin tuotteita ja kuulette niistä varmasti tulevaisuudessa :) 

Yhteistyössä Luoto Marketingin kanssa, affiliatelinkki

Kun työ kantaa hedelmää

four sigmatic choco chaga muumimuki talvimuki talvimuumi muumi kaakao xoco

Tänään olen viettänyt aivan normaalia vapaapäivän aamua. Sain herätä hitaasti ilman kissojen häiriköintiä, juoda kahvikuppini onnellisen ruokitun kissan purinan kera, katsoa lempiohjelmaani kaksi purisijaa luonani lämmittämässä ja vain olla. Tässä taitaa olla onnen salaisuus, hitaat ja rauhalliset hetket. Uskallan väittää, että aamukahvi maistuu tuhat kertaa paremmalta vapaapäivänä, kuin kiireessä arkena kelloa vilkuillen. Suihkautin lempi hajuvettäni hieman, koska aina ei tarvitse olla juhlapäivä sen käyttöön. Edes tiskikoneen tyhjennys sekä täyttäminen eivät saa hymyä pois huuliltani. Kiireinen arki tarvitsee vastapainoksi juuri näitä hetkiä, kun voi vain olla ja tehdä sitä mistä oikeasti pitää ilman kiirettä ja aikatauluja. Nautitaan niistä nyt kun voi ja annetaan arjen taas maanantaina viedä mennessään!

Tällä viikolla ajatukseni ovat olleet täysin solmussa. Vastaan tuli mahdollisuus töissä, jonka ohi en voi kävellä, vaan sitä mahdollisuutta pitää lähteä tavoittelemaan ja kurottelemaan. Tämä mahdollisuus pelottaa ja tuntuu todella hurjalta, mutta toisaalta tiedän että minusta on siihen. En vain osannut varautua sen tulevan näin pian eteeni ja nyt laitan hakemusta ja odotan mitä tapahtuu. En olisi vuosi sitten voinut ajatella mitä elämä tuo tullessaan, tyhjään heittäytyminen tuo sellaisia mahdollisuuksia joista en ole osannut edes haaveilla. Mennään päivä kerrallaan ja katsotaan mitä elämä tuo tullessaan, nautitaan niistä kahvikupillisista ja vaniljan tuoksun kietoutumisesta vanhaan neulepaitaan, eikä saa unohtaa hymyillä ja olla tyytyväinen siihen mitä on. 

four sigmatic choco chaga muumimuki talvimuki talvimuumi muumi kaakao xoco

Vaikka lukio onkin nyt ollut heitteillä ja olen kiireessä tehnyt kursseja loppuun stressin valtaamana, on lopputulos ollut parempi kuin kahdeksan vuotta sitten. Viikon aikana sain kaksi erittäin hienoa yhdeksikköä äidinkielen ja matikan kursseista ja se jos mikä on luonut intoa ja toivoa tulevasta. Ajattelin ensin, ettei töiden ja blogin ohessa opiskelu ole helppoa ja tähtäsin suoraan siihen, että kunhan kursseista läpi päästään olen tyytyväinen. Nyt fiilikset ovat uskomattomat, vaikka töitä joutuukin tekemään aivan mielettömät määrät oppiakseni ja epätoivon hetkillä tulee ajatus luovuttamisesta. Kuitenkin kun näkee töiden tuloksen voi oikeasti olla iloinen ja ylpeä itsestäni, mikään numero paperissa ei ole itsestäänselvyys. Olen kuitenkin ymmärtänyt jättää isoimman urakan välistä eli koko lukion oppimäärän ja tähtään suoraan pelkkiin kirjoituksiin ja valkolakkiin. Tällä hetkellä opiskelen bilsaa, pitkää matikkaa, äidinkieltä ja englantia, myöhemmin vielä psykologiaa ja taustalla ajattelin ottaa saksan uudestaan ihan vain oppimisen ilosta. Minkälaisen paketin tulen kirjoittamaan tulee olemaan vielä minulle itsellenikin mysteeri, mutta eiköhän se selviä tässä ajan kanssa.

Tässä arjessa täytyy muistaa vain pitää itsestä huoli ja höllätä kun on tarvetta. Suosittelen samaa teistä jokaiselle, ensin oma hyvinvointi ja sen jälkeen voi saavuttaa mitä vain! Nyt siirryn kirjoittamaan hakemusta ja toivon teidän pitävän minulle peukkuja :) 

Oikein ihanaa lauantain jatkoa! 

Blogger Recognition Award

vegaani salmiakki suomalainen fazer

Blogimaailmasta löytyy asia, joka tekee tästä ihan huippu juttua. Se antaa hymyn huulille loskaisena päivänä, tätä iloa voi jakaa itsekin ja kyse on tällä kertaa bloggaajien vuorovaikutuksellisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Jokainen kommentti nostaa hymyn huulille ja vielä syvempänä sydämessä tuntuu kun saa tunnustusta bloggaaja kollegoilta.  Tällä kertaa sain ihanalta Niinalta Kuiskauksia -blogista Blogger Recognition Award -tunnustuksen! Olen todella kiitollinen ja ehdottomasti haluan laittaa tämän myös eteenpäin, itseasiassa olisi mielenkiintoista tietää kuinka monelle tämä on jo kantautunut ja missä on alkuperä. Kiitos Niina 

Blogini aloittaminen

Jos nyt kertoisin aiheesta lyhyesti ja ytimekkäästi. Olen aina rakastanut kirjoittamista ja kirjoitin ensin hyvin päiväkirjamaista blogia monta vuotta, joka oli lähinnä teinin angstaamista ja kapinaa aikuistumista kohtaan. Asiat seurasivat toisiaan, uusia blogeja uusien blogien perään, nollauksia ja sitten täysi tyhjennys ja uuden rakentamisen aloitus. Siitä tuli Turkooseja Unelmia ja ideana oli lähteä aluksi etsimään unelmia ja tavoitella niitä. Kuitenkin elämääni tuli mies, rakkaus ja siitä eteenpäin olen valmistunut ammattiin ja lähtenyt työelämään. Kaiken tämän aikana rakkaus kirjoittamista kohtaan ei ole poistunut ja yhä enemmän etsin omaa tietäni kirjoittajana sekä kuvaajana. Haluan myös tuoda ihmisille asioita esiin, joita ei aina tule välttämättä ajateltua ja jakaa innostusta luonnonkosmetiikasta ja ekologisista asioista. Tämä on pieni lapseni, joka kasvaa ja kehittyy vuosien varrella minun kehittyessä sen mukana. Toivottavasti kuljette kanssani tätä matkaa vielä pitkälle! 

vegaani salmiakki suomalainen fazer

Ohjeeni aloittelevalle bloggaajalle

Tärkeintä kaikista on etsiä ja löytää se oma polkusi sekä kasvaa sen myötä muuntautuen ja muuttuen elämän virrassa. Omanikaan ei ole lähellekään valmis, aina tulee uusia asioita, aina on kehitettävää. Luulin aiemmin haluavani kirjoittaa kirjoista tai kynsilakoista, listasin vuosia kirjoja ja elokuvia joita olin katsonut ja lukenut ja ne eivät antaneet minulle mitään. Se oma juttu löytyy kyllä kokeilemalla! 

Toinen tärkeä asia on se, että ottaa valokuvat itse. Älä kopioi luvattomasti netistä, edes pinterestistä. Kuvaamista ei opi muuta kuin kuvaamalla, joten kamera käteen ja harjoittelemaan! Luonnonvalo on paras ystäväsi ja keinotekoisella ei vain saa niin hyviä kuvia, ellei kyse ole ihan studiosta. Kokeile ja opi kuvaamisen kanssa. Myös erilaiset tutoriaalit kuvaamiseen (ja muuhunkin!) ovat erittäin hyödyllisiä, koska alkuun pääseminen voi olla yksin vaikeaa.

Kolmas ohjeeni on tunnisteiden käyttäminen. Uskokaa tai älkää, mutta minulla oli ennen liki sata erilaista tunnistetta ja niiden määrä oli ihan turha! Moni niistä olivat toisilleen synonyymejä taikka kertakäyttöisiä, eli aivan turhia. Yhden illan aikana kirjoitin kaikki ylös paperille, laskin ne, yhdistelin niitä ja lopputulokseksi sain n. 15 eri tunnistetta. Toki poikkeuksena täytyy sanoa esimerkiksi kosmetiikka tai ruoka aiheiset blogit, joissa on ihan suotavaa, että voi etsiä esim. eri merkkien nimillä taikka raaka-aineilla. 

Viimeinen ohjeeni on ole rohkea ja anna mennä, uskalla kokeilla ja yrittää ja vaikka heti eivät ihmiset löytäisi blogisi pariin jatka ja kehitä. Kannattaa hyödyntää myös facebook ja instagram, jotka koen oikein hyviksi työkaluiksi bloggaamiseen! 

blogger award

Annan tunnustuksen eteenpäin seuraaville blogeille:

Ja tässä vielä ohjeet: 

1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2.Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3.Anna ohjeita alotteleville bloggaajille
4.Mainitse ja linkitä blogi joka nimesi sinut
5.Nimeä 10 bloggaajaa palkinnon saajaksi


Ihanaa illan jatkoa teille kaikille! 

5 edullista lahjaideaa ystävälle

hurraw huulivoide greippi vanilja chili suklaa tee

Ystävän muistamiselle ei tarvitse olla ystävänpäivä, joulu tai syntymäpäivä. Hyvä ystävä ansaitsee aina pientä hemmottelua ja yllätyksiä, on ihanaa yllättää toinen vaikkakin ihan pienillä jutuilla. Oma paras ystävä löytyy tuosta ihan vierestä. Jos menen kauppaan yksin ostamaan purkin mantelimaitoa tai eväitä seuraavalle päivälle pyrin aina yllättämään hänet jollakin tavalla. Nämä pienet asiat tekevät arjesta paljon mukavampaa ja se hymy toisen huulilla ja yllättynyt ilme on euron tai parin arvoinen, ehkä enemmänkin. Olen koonnut sinulle Hyvinvoinnin Tavaratalosta viisi eri ideaa edulliseksi lahjaksi ytävälle, täältä löydät varmasti jokaiselle jotakin! :) Toki ideoita voi hyväksikäyttää myös joululahjoiksi tai ihan vain kategorioina, koostin sen takia kaikki saman kaupan alle jos innostut tilaamaan niin ei tarvitse tilata monesta paikasta samaa aikaa ja säästät postikuluissa!


TEE ja KAHVI

Onko ystäväsi enemmän kahvin vai teen kuluttaja? Kummastakin vaihtoehdosta löytyy paljon ihania versioita maustettuna tai ihan naturalina. Suosi luomua ja reilua kauppaa, yllätä jollakin erilaisella tai pitäydy vanhassa suosikissa. Meillä käytetään aika paljon YogiTean, Clipperin ja Pukkan erilaisia teitä ja haudukkeita, jotka ilahduttavat kylminä iltoina, mutta puolestaan kardemummalla maustettu kahvi tuo luksusta arkisiin aamuihin. 

hurraw huulivoide greippi vanilja chili suklaa tee

SUKLAA

Jos on olemassa valinta, joka iskee jokaiseen naiseen ja miksi ei mieheenkin niin se on suklaa. Voit panostaa ja ostaa  reilua kauppaa. Suklaan kohdalla ole erityisen tarkkana mitä ostat, koska suurin osa kauppojen joulusuklaista eivät ole reiluimmasta päästä, päinvastoin. Lapsityövoima, huonot olot ja todella huono palkka ovat yleisiä niin kahvin, suklaan kuin puuvillankin kanssa. Suklaata ei tarvitse syödä levyä kerralla, vaan jo pelkästään yksi pala aamukahvin kanssa voi olla taivaallinen makuelämys, tummasuklaa voi viedä mennessään! Ja mikä ei auttaisi paremmin murheeseen kuin murheeseen kuin suklaa. 



KÄSIVOIDE

Talvi on rankkaa aikaa varmasti jokaisen käsille. Olen tutustunut juuri aivan uuteen merkkiin ja heidän käsivoiteensa on taivaallista! Siitä tulenkin kertomaan teille pian enemmän, hyvää kannattaa odottaa ;)  Hyvä käsivoide imeytyy nopeasti, kulkee mukana, kosteuttaa ja suojaa käsiä viimassa ja suurissa lämmönvaihteluissa ja sitä tarvitsee meistä jokainen. Käsivoiteen kohdalla voit panostaa tai pihistää, eroja löytyy, mutta kaikissa tarkoitus on sama; hoitaa käsiäsi. Myöskään kosteuttavat käsineet yön ajaksi reilumman rasvakerroksen päälle ei ole huono idea ollenkaan!



hurraw huulivoide greippi vanilja chili suklaa tee

VARTALONKUORINTA

Miten olisi aistikas hemmotteluhetki keskelle arkea vartalonkuorinnan muodossa? Tämän voi toki tehdä itse ystävälle annettavaksi, mutta säilyvyys on rajallinen itse tehtynä sekä kaupoista nyt vaan löytyy aivan törkeän ihania eri vaihtoehtoja! Vartalolle mietin ensin vaihtoehdoksi voidetta, mutta siinä kategoriassa jokaisella varmasti on ne vakio suosikit, jotka toimivat vuodesta toiseen (esim. itselläni Madaran pihlajavoi pelastaa atooppisen ihoni talvisin). Miten olsii sokeri-suklaa kuorinta taikka merilevää ja suolaa? 



HUULIVOIDE

Vaniljaa, kookosta, greippiä, kahvia, lakritsia raakana tai ilman. Tässä ei ole kyse ruoasta vaikka niin voisi kuvitellakin, vaan huulivoiteista. Rakastan erilaisia huulivoiteita ja olen aivan varma, että meiltä jokaiselta löytyy niitä ainakin muutama! Minulla niitä on itseasiassa aivan liikaakin, mutta tuppaan aina kadottamaan ne hetkellisesti ja uuden ostaessani löydän kaksi vanhaa piiloistaan :D Mutta eikö se mene niin ettei huulivoiteita koskaan voi olla liikaa?



Nämä kaikki vinkkini ovat ihan yksinkertaisia ja varmasti jokaisen tiedossa, mutta aina kaiken ei tarvitse olla niin monimutkaista ja erikoista. Ajatus on tärkein! 

affiliatelinkki

Hehkuva iho naamiolla

eläinkokeeton kasvonaamio maybeauty vegaani

Kun iho on rasvainen, herkkänä, täynnä epäpuhtauksia tms. käytämme kumpikin kasvonaamioita. Jokaiseen ongelmaansa löytyy sopiva naamio ja meitä niillä onkin jo aikamoinan arsenaali; löytyy mutanaamiota, happokuorintaa, tehokosteutusta ja nyt jotakin aivan uutta. Alkuun Kallea sai vähän houkutella, mutta jos iho saa tarvitsemansa niin mielikin voi helposti muuttua. Sain jokin aikaa sitten mahdollisuuden päästä testaamaan Maybeautyn the Incredible Face Maskia ja kiinnostuin heti sen ominaisuudesta poistaa mustapäitä. Nyt on pakko tunnustaa, että en inhoa mitään enempää kuin mustapäitä ja olenkin aina nyppimässä nenääni ja otsaani kun niitä sinne ilmaantuu. Ikävä kyllä tämä paheeni ei tee mitään kaunista jälkeä, vaan tästä syystä omistan ikäviä arpia. Ymmärrätte varmasti miksi siis innostuin niin paljon luettuani tästä naamiosta ja sen ominaisuuksista! Tämä postaus kannattaa lukea loppuun asti, sillä lopussa sinua odottaa alennuskoodi heidän verkkokauppaansa. :)

eläinkokeeton kasvonaamio maybeauty vegaani  kanerva calluna
eläinkokeeton kasvonaamio maybeauty vegaani  kanerva calluna

Naamion ideana on poistaa iholta talia, ehkäistä aknea, poistaa mustapäitä ja pestä pois kuollutta ihosolukkoa ja epäpuhtauksia. Naamio tekee ihohuokosista pienemmät ja iho on käytön jälkeen kuulaampi ja kirkkaampi. Tämä on asia, jonka voin allekirjoittaa täysin! Naamio sisältää pääosin kuolleen meren mutaa, johon sen vaikutuskin perustuu. Ainesosat ovat kasviperäisiä ja tuotteella on pupulogo eli tuote on myös eläinkokeeton.

eläinkokeeton kasvonaamio maybeauty vegaani
eläinkokeeton kasvonaamio maybeauty vegaani

Maskin käyttö on todella yksinkertaista. Levitä maski kasvoille esimerkiksi siveltimen kanssa ja anna vaikuttaa n. 30 – 45minuutin ajan. Kuori naamio kasvoiltasi ja ihaile lopputulosta. Helppoa kuin mikä! Nyt muutama vinkki maskin käyttöä varten; naamio tosiaan poistaa iholta epäpuhtauksia todella tehokkaasti, mutta myös karvat saattavat saada kyytiä. Ensimmäisellä käyttökerralla naamion poisto voi olla aika kivuliasta, joten kannattaa laittaa alle kevyt kerros kasvovoidetta. Toki tällä tavoin ei saa niin hyvää lopputulosta, mutta ilman tuota irroittaminen ensimmäistä kertaa voi olla shokki. Miehet, ei tätä siis parralle tai viiksiin! ;)

Jo ensimmäisellä käyttökerralla huomasin eron. Olen käyttänyt erilaisia naamioita jo pidemmän aikaa, mutta mustapäiden ollessa ongelmana vain tämä on helpottanut niiden kanssa suoraan. Välillä laitan tästä naamion vain ongelmakohtiini nenään ja otsalle. Itse naamio kiristyy hieman kasvoilla mitä kuivemmaksi menee, mutta en koe sitä epämukavaksi. Naamion irroittaminen on aika hauskaa, vaikka välillä vähän nipisteleekin. Eniten olen huomannut tämän poistavan sitä kuollutta ihosolukkoa ja rasvaa, mutta kyllä olen saanut mustapäitäkin lähtemään.


Tulemme jatkossakin käyttämään the Incredible Face Maskia ja näen sen helppona ja hyvänä vaihtoehtona suurista ihohuokosista, rasvaisesta ihosta tai mustapäistä kärsivälle.

Jos sinä haluat kokeilla the Incredible Face Maskia niin minulla on ilo antaa sinulle 30% alennuskoodin turmask Maybeautyn verkkokauppaan.
Klikkaa tästä niin alennuskoodi aktivoituu automaattisesti.   


Postaus on toteutettu yhteistyössä Maybeautyn kanssa