Supermessut ja Vegaanibrunssi




Tätä viikonloppua olen odottanut pitkään ja hartaasti. Nyt oli monta ihanaa juttua mitä odottaa!  Yksi suurista syistä  muuttaa Tampereelle oli nimenomaan tämän kaupungin vegaaniystävällisyys. Aiemmin kadehdin Tampereella järjestettäviä vegaanisia tapahtumia ja brunsseja, voitte vain arvata kuinka innoissani olin kuullessani, että tänä viikonloppuna Ravintola  931 järjestäisi Sielukkaan Vegaanibrunssin 2.0 :n . Ei tarvinnut kauaa epäröidä , kun ensimmäisen suhteellisen rankan työviikon jälkeen pääsisi rentoutumaan erittäin hyvän ystävän kanssa! 

Eilen viimein koitti se aamu josta olin haaveillut. Tietenkin aamu oli täynnä kommelluksia irronneista napeista matolta löytyvään siihen itseensä kissan hiekkalaatikon edessä. Onneksi ehdin bussiin ja olimme odottamassa hieman ennen yhtätoista sisälle pääsyä. Se kannatti, sillä hetken päästä takana oli aivan hirmuinen jono ja saimme meille pöydän. Porukkaa oli koko meidän brunssilla olon aikana todella paljon! Masu tuli täyteen ja dj:n soittama musiikki sopi tilanteeseen hyvin. Tällaisia tapahtumia saisi ehdottomasti järjestää lisää!




Tänään puolestaan oli Supermessujen vuoro, jonka aiheina oli Puutarha, Kotimaan Matkailu, Keräily sekä April Fest. Jotenkin ajattelin että sunnuntaina ei välttämättä enää niin paljoa ole massaa liikkeellä, mutta olin väärässä. Parkkipaikat olivat aivan täysi ja niin oli messuhallikin. Kaikki kerailyä lukuunottamatta kiinnosti minua suuresti ja aikaa saimmekin kulumaan ihan kiitettävästi. Aloitimme kiertelyn Kotimaan Matkailun puolelta ja se osoittautui messujen parhaaksi osioksi. Me tuskin lähdemme kesällä ulkomaille, mutta aivan varmasti tulee lähialueita ja hieman kauempiakin koluttua läpi. Paljon kivoja vinkkejä jäi mieleen ja minulla onkin valtava kassillinen esitteitä, joita täytyykin pian alkaa tutkimaan. Miksi lähteä merta kauemmaksi kalaan kun muutaman sadan kilometrin säteellä riittää tutkittavaa! Aivan varmasti tulen kirjoittelemaan enemmänkin kotimaan matkailusta, messut inspiroivat minua ihan mielettömästi.

Messujen suurin pettymys oli April Fest, jonka verukkeella sain Kallenkin lähtemään mukaan. Luulimme, että kyseessä olisi isompi alue, jossa olisi paljon pienpanimoita, mutta kyseessä oli todella pieni paikka, joista pienpanimotuotteita muutamia yhdessä kojussa, Keräilypuolenkin kiersimme todella nopeasti, jotenkin nyt kun pyrkii pääsemään kaikesta ylimääräisestä eroon niin turha tavara kauhistuttaa. Puutarha puolelta lähti muutama idea mukaan ja nyt menee pohdintaan alimman kuvan puiset lepotuolit. Ne ovat todella mukavia ja messuilta sai niihin tarjouksen, meillä punnitaan nyt noiden ja sohvan välillä. Tuolit saisi helposti sivuun, toisin kuin sohvan, mutta sohvalla voisi löhöillä ehkä paremmin. Mitä mieltä te olette? Kummassakin on omat hyvät puolensa. Kaiken kaikkiaan messut olivat ihan mukavat ja jos ei muuta niin seura oli ainakin aivan parasta, kiitos murut 




Tähän loppuun haluaisin kuulla mihin sinä suuntaisit itsesi Suomessa ja onko asuinalueellasi jokin ehdoton kohde mihin pitäisi kesällä mennä? :) Ja kävitkö sinä Tampereen Supermessuilla?

5 kommenttia

  1. Oi nam, brunssit on aina ihania ja vegebrunssi kuulostaa mahtavalta! Minua alkoi kiinnostamaan tuos sinun kaunis mekko, joten saanko udella minkä merkin se on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen vegebrunssia lämpimästi! Kivasti oli erilaisia vaihtoehtoja ja tosiaan ei nälkä jäänyt :) Mekko on äitini tekemä Finlaysonin Coronna kankaasta, joten näitä ei ikävä kyllä vastaan muualla tule ainakaan samanlaisina! :) Kunnon kuvia mekosta löytyy aiemmasta postauksestani http://turkooseja.blogspot.fi/2016/02/hand-made.html tuolta!

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta! Mekko sopiikin sulle tosi hyvin! :) Selvästi kuin kantajalleen tehty. :)

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥