Viisi syytä lähteä metsään



Varmasti jokainen meistä on saanut osansa Pokemon Go villityksestä. Ihme ja kumma en jäänyt koukkuun ja lopulta viikonloppuna poistin koko pelin, ei vain huvittanut ja en pitänyt sen suuresta virran tarpeesta. Kuitenkin pelissä on eräs erittäin hieno asia; neljän seinän sisältä poistuminen. Kun katselee kadulle täältä yläilmoista näkee pariskuntia, kaveriporukoita, lapsiperheitä, erakoita ja koiranulkoiluttajia pyydystämässä Pokemoneja ja tämä onkin aivan parasta. On ihanaa kun pelistä ovat innostuneet hyvin erilaiset ihmiset ja sen kanssa tulee liikuttua melkein huomaamattaan. 

Suurempi villitys kesän vedellessä viimeisiään ja syksyn saapuessa vienon viileytensä kanssa omalla kohdallani on metsään meneminen. Varsinkin vapaapäivinä on mukava hurauttaa smoothiet tölkkeihin ja siitä reppuun pähkinöiden kanssa, suunnata kohti tuttuja tai tuntemattomia metsiä. Tärkeää on säällä kuin säällä varata riittävästi juotavaa mukaan, meillä on aina puolentoista litran vishypullo mukana! Kotiin ei saa myöskään unohtaa puhelimia ja ne olisi hyvä varata täysillä akuilla. Jos yksin lähtee liikkeelle kerro mihin menet ja milloin suunnilleen tulee takaisin. Käymme paljon erilaisilla luontopoluilla ja reittiä onkin aina hyvä miettiä hieman etukäteen. Metsässä on mukavaa yksin, kaksin tai koko perheen voimin. Tässä onkin hyvä vaihtoehto ruutujen tuijotelulle!

Nyt kerron teille omat suurimmat viisi syytä miksi lähteä metsään! Toivottavasti nämä inspiroisivat myös sinua lähtemään retkelle ja miksi ei myös keräilemään luonnon antimia :)



Raikas ilma

"Ilma on raikkaampaa hengittää
Siellä missä liikennevaloja ei nää 
Ja lehtivihree hivelee silmää 
Lintuset laulelee sävelmää"



Pakko oli lainata sanoja Jukka Pojan biisistä Rullaan, ne vain osuvat ja uppoavat joka kerta. Usein metsässä mietin juuri noita sanoja ja kyllähän se pitää paikkaansa. Varsinkin aamun kasteen taikka pienen sateen jälkeen metsä on täynnä aivan uskomattoman ihania tuoksuja ja ilma on todella raikasta. Tämän takia tykkään myös lenkkeillä luonnon ääressä ja onhan se paljon mukavempaakin kun on pehmeämpi maa jalkojen alla. Ajatukseni usein selkeytyvät jo vetäessäni ensimmäisen kerran keuhkot täyteen raikasta ilmaa. 


Luonnon antimet

Tänä vuonna hellitään sienten ja marjojen ystäviä. Jo tähän mennessä kanttarelleja on löytynyt aivan uskomattoman paljon ja minulla on kovat odotukset syksynkin sieniä kohtaan. Vaikka et pitäisikään sienten mausta niin aivan varmasti joku lähipiirissäsi pitää, anna ilmaiseksi tai myy vaikkapa facebookin kirppisryhmässä. Sienestyksessä on parasta juuri se löytäminen ja oma yllätyksellisyys, koskaan ei voi tietää paljon tulee löytämään ja varsinkin uudessa paikassa sienestäminen on aika jännää hommaa :) Mustikkaa on ollut todella paljon ja vieläkään ei ole myöhäistä lähteä sitä etsimään. Puolukka alkaa olla paikka paikoin kypsää ja myös vadelman ja lakan ystäviä hemmotellaan. Meillä pakkanen täytetään luonnon antimilla niin piripintaan kuin vain on mahdollista! 

Parasta tässä on se, että kun käy itse poimimassa niin homma on ilmaista. Kyllähän siihen aikaa menee, mutta mielestäni se on täysin sen arvoista ja luonnossa oleilussa on kuitenkin muitakin hyviä puolia, joten kaikki voittaa! Jos teitä muuten kiinnostaa pieni sieniopas - mistä niitä kannattaa lähteä etsimään ja mitä poimia koriinsa niin voin tästä tehdä oman postauksen mielelläni :) 





Stressitasosi laskevat

"Metlan tutkimuksissa on selvitetty, että jo viisi minuuttia metsässä riittää kohentamaan mielialaa. Metsän terveysvaikutusten koetaan tulevan kuin itsestään, koska siellä liikkuminen tuntuu monista vaivattomalta. Myös metsän äänet ja tuoksut vaikuttavat hyvinvointiin."

Linkki koko artikkeliin löytyy täältä. Ymmärrän kyllä, ettei ajatus itikoista saa sinua hihkumaan innosta ihan suoraan, mutta ellet ole täysin sisäihminen niin huolet helpottavat metsässä. Metsä on minulle rentoutumisen paikka ja vaikka mustikoita poimiessa itikat häiritsivätkin aika ikävästi niin eivät ne koko hommaa pilaa. Olen kuullut muutaman eteerisen öljyn sekoituksen karkoittavan itikoita ja tätä aionkin varmasti kokeilla jossakin vaiheessa ja jos homma pelittää niin jaan sen varmasti myös kanssasi. Luonnon vehreydessä, kaukana hälinästä ja ärsykkeistä ihminen rauhoittuu ja pysähtyy. Viime reissulla metsä oli todella satumaisen näköinen, löysimme sieniä jotka voisivat olla smurffien koteja, aukion täynnä heinää ja jota ympäröi suuret puut, haltiat olisivat voineet asua siellä. Kun pysähtyy voi löytää kauniita yksityiskohtia ja kuulla muutakin kuin ne hyttyset. 


Liikkuminen

Luonnossa liikkuessa tulee lämmin, kun maasto on vaihtelevaa. Haastavammat polut pistävät nilkatkin kunnolla töihin ja tuo mukavaa haastetta tasapainolle. On todella huvittavaa miten omalla kohdalla tasapainoni on paljon huonompi tasaisilla paikoilla, silloin kömpelyys tulee paljon helpommin esiin kuin metsässä loikkien ja väistellen puunjuuria ja kiviä. Luonnossa korkeuserojakin tulee ihan mukavasti ja jos tekee pidemmän lenkin niin ei sen jälkeen tarvitse enää salille mennä. Marjoja ja sieniä poimiessa tulee myös kyykittyä ihan mukavasti. Metsässä voisi olla myös todella kiva pyöräillä, usein aika hurjillakin reiteillä näkee pyöristä jälkiä ja välillä mielessä käykin miten hauskaa puuhaa se voisi olla! Vaikka vauhtini metsäpoluilla on paljon hitaampaa, niin silti sykkeet saa kyllä helposti nousemaan juuri vaikeamman maaston takia.



Eväät eivät maistu missään paremmalle


Tämä onkin asia jonka kaikki jo tietävätkin, nimittäin se miten ihanalta eväät maistuvat metsässä. Tärkeää kuitenkin on myös muistaa ottaa mukaan kaikki roskat ja jos on laavulla ja sytyttänyt nuotion niin myös huolehtia sen sammuttamisesta. Näin luonnossa on kiva myös muiden käydä! Useimmiten metsät joissa käyn ovat aika puhtaita ja useissa paikoissa tulee mietittyä onko täällä käynyt muita ihmisiä pitkiin aikoihin. Valitsemme usein aurinkoisen paikan nauttia eväitä ja liikkuessa tuleekin usein hirmunälkä aivan huomaamattaan! Viime kerralla mukanamme oli Alpron uusia Mango rahkoja (lemppareita heti ensi maistamisesta lähtien!), sekalaisia pähkinöitä pussissa sekä isot smoothiet. Kuten aiemmin mainitsin myös nesteen saannista on todella tärkeää huolehtia ja jos otat karvaisen kaverin mukaan metsään niin varaa sille myös raikasta vettä sekä juomakuppi mukaan. Eväiden kanssa mielikuvituksella ei ole rajoja! 





Unelmanani olisi lähteä vaeltamaan pidempiä reittejä kera teltan, mutta saa olla milloin pääsen sen toteuttamaan. Alkuhankinnat ovat kuitenkin aika arvokkaita, vaikka ostaisikin tuotteita alennuksesta tai käytettynä. Hiljaa hyvä tulee tässäkin asiassa, aloittelen ensin pidemmistä päiväreissuista ja siitä sitten kunhan taitoa ja uskallusta tulee niin yönkin yli. Seurailen useita eri retkeilyyn liittyviä blogeja ja favebook ryhmiä, sieltä into ja fiilis tarttuvat todella herkästi!


Milloin sinä olet viimeksi käynyt metsässä?

4 kommenttia

  1. Metsällä on uskomattoman voimaannuttava vaikutus hyvinvointiin! Jo sen tuoksu koukuttaa puhumattakaan rauhoittavasta linnunlaulusta ja puiden havinasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsä on kyllä oman arkeni todellinen pelastaja, täytyy tänäkin viikonloppuna suunnata itseni luonnonhelmaan rauhoittumaan ;) Ihanaa viikonloppua Jenna! <3

      Poista
  2. Mulla soi usein sama biisi päässä. Vähän haikeanakin täällä kaupunkipölyn keskellä. Eiköhän muuteta metsään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keskelle metsää pieneen torppaan villieläimet ystävinä, kuulostaa suoraan satumaiselta! ;) Onneksi kaupunkipölyistä pääsee eroon ainakin väliaikaisesti aina välillä :) Mukavaa sunnuntaita Nina!

      Poista

Kiitos kommentistasi ♥