DIY Välipalakeksit


Kaunista lumisateista sunnuntaita teille kaikille! 

Kohta on jälleen aika hipsutella yövuoroa kohti, mutta sitä ennen jaan teille nopean ohjeeni välipalakekseille. Tämä ohjeeni juontaa juurensa siihen, että haluaisin kyllä ostaa välipalakeksejä kaupasta, mutta ne ovat ;
a) täynnä e-koodeja ja kaikkea ylimääräistä b) aika sikamaisen kalliita . Ratkaisu tähän ongelmaani oli siis tehdä itse keksit! Nukuin pienet päikkärit päivällä ja herätessä sain kauhean vimman, etsin ohjeita suomeksi ja yllättäen en oikein mieleistä löytänyt. Kalle tosin myöhemmin minun jo paistaessa keksejä googlaili nopeasti englanniksi ja sieltähän niitä olisi löytynyt pilvin pimein. 

Näiden ei ole tarkoitus olla rasvattomia, sokerittomia (vaikka ei näissä paljoa sitä olekaan) tai muutenkaan mitään huippu terveellisiä vaan hyvä ja nopea välipala tai kiireiseen aamuun kahvin kanssa. Nämä ovat hieman suolaisia sekä makeita, ei mikään överi kumpaakaan. En halunnut näistä kuitenkaan mitään perus vehnä-kaurakeksejä, joten graham- ja ruisjauhot toivat mukavasti vaihtelua ja makua. Lopputulos ei ollut ainakaan heti jäähdyttyään mikään kivikova, kyllä nämä helposti kasassa pysyvät, mutta murenevat suussa. Ensi kerralle vähän ehkä muuttaisin jauhojen määrää suuremmaksi, mutta todella hyviä näinkin! Näistä ensimmäisenä mieleen tulivat digestive keksit makunsa puolesta, joten ei paha tuulesta temmatulta ohjeelta :) 


VÄLIPALAKEKSIT 

Vegaaninen, Ohjeesta tulee kaksi pellillistä, eli n. 45 kappaletta koosta riippuen

Tarvitset:

200g margariinia
½dl ruokosokeria
½dl ruisjauhoja
1dl grahamjauhoja
1½dl kaurahiutaleita
2½dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
½tl suolaa

Ohje:

Sekoita kulhossa sähkövatkaimella hieman pehmennyt margariini ja ruokosokeri. Lisää kokoajan sekoittaen ruisjauhot, grahamjauhot, kaurahiutaleet ja n. puolet vehnäjauhoista, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoitin puoleen vehnäjauhoista asti sähkövatkaimella ja siitä siirryin nuolijaan, koska taikina rupesi tässä kohti olemaan jo paksumpaa. Lisää lopuksi suola ja loput vehnäjauhot, taikinani oli tässä kohti jo aika kiinteä, mutta halutessasi voit vielä vähän lisätä vehnäjauhoja. 

Laita taikina kelmuun ja pakkaseen vetäytymään noin 20 minuutiksi. Taikinan levättyä laita uuni päälle 175 asteeseen ja laita kahden pellin päälle leivinpaperit valmiiksi. Jaa taikina n. neljään osaan ja kaulitse ensimmäinen osa hyvin jauhotetulle pöydällä. Myös taikinan päälle kannattaa laittaa jauhoja, koska välillä tämä tuntui tarttuvan turhankin hyvin kaulimeen. Jokaisesta erästä jääneen lämmenneen osan sekoitin uuteen kylmään, tätä ei kauheasti kannata käsitellä vaan mitä nopeammin sen parempi. Meidän pyöreä muotti oli aivan liian pieni, joten tein vähän suuremmalla piparimuotilla. Suosittelen tekemään kaikista yhtä paksuja ja samankokoisia tasaisen paistumisen vuoksi, meillä muutamat hieman ohuemmat tummuivat hieman enemmän uunissa ensimmäisessä erässä.

Paista uunissa n. 10 - 12 minuuttia ja seuraa loppuvaiheessa etteivät pääse kärähtämään. Varmasti myös pidempi aika matalammassa lämpötilassa voi olla hyvä vaihtoehto :)  Anna jäähtyä rauhassa ja nauti mantelimaidon, kahvin taikka teen kanssa. 

Ihania herkutteluhetkiä! 

2 kommenttia

  1. Vaikuttaa hyvältä reseptiltä! Blogissani on muuten sinulle tunnustus. :)

    http://pikku-bambin.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi ♥